Kiitokset satokaudesta 2024

Marjaisa satokausi 2024 on takana. Olisi aika perinteisen tattitarinoinnin, mutta tämän vuoden osalta itse tattitarinointi jäänee hyvin lyhyeksi, sillä satokausi jää historiaan huonoimpana tattivuotena koskaan – katastrofaalinen tattivuosi osaltamme. Tattiostot jäivät onnettomiksi.

Tunnemme ja jaamme sen saman tuskan kuin te kerääjätkin. Moni kävi ostopisteillämme ihmettelemässä, onko tilanne oikeasti moinen, ettei tattia löydy. Ja kyllä, tilanne oli läpi satokauden Pohjois-Karjalassa erittäin onneton. Itä-Suomen eteläosassa, Satakunnassa, Sysmässä ja Vaalan seudulla tatti näytti lupaavasti useampaan kertaan viitteitä nousun alusta ja olimme toiveikkaita joutuen lopulta kuitenkin pettymään. Harmitusta lisäsi se, että esimerkiksi Helsingin lähiseuduilla, Rovaniemellä, Puumalassa tatti ajoittain teki hyvin paikkakuntakohtaisesti ja metsäkohtaisesti runsaampaa nousua, mutta esiintymät olivat niin metsäkohtaisia sekä tietyiltä alueilta ostoverkostomme ulottumattomissa. Emme siis päässeet niitä tavoittelemaan.

Pohjois-Karjalassa suurimpana syynä tatin vähyyteen lienee kuivuus: saimme aina sadepilvien reunat. Mutta esimerkiksi Satakunnan alueella sekä Vaalan seudulla sateita tuli aiemmin ja runsaammin, mutta siltikin tatin nousu jäi hyvin laihaksi. Tätä ihmettelemme suuresti. Takana oli jo kaksi aiempaa huonoa tattivuotta, joten odotukset olivat tälle satokaudelle korkeat tatin osalta. Mutta nyt on koettu tämäkin: kolme huonoa tattivuotta peräkkäin on hyvinkin mahdollista. Luonto antaa, mitä antaa. Siirrämme toiveemme ja odotuksemme siis ensi vuoteen. Tämän satokauden epäonnistumisen hyväksyminen vie kyllä hetken aikaa, mutta katse on suunnattava tulevaan. Ja toivoa pidettävä yllä.

Muidenkaan sienien kohdalla ei satokaudessa ole hurraamista. Haaparouskun osalta tilanne oli vieläkin huonompi. Poikkeuksen sienissä tekee kuitenkin kantarelli, jonka talteenotossa päästiin normaalin vuoden tasolle. Harmillisesti kantarellia nousi niin paljon myös Etelä-Suomessa, mikä vaikutti markkinoiden kysyntään vaikeuttaen myyntiä. Pohjois-Karjalan osalta kantarellin nousu jäi heikolle tasolle sekin.

Onneksi valopilkahduksena satokautena 2024 olivat marjat! Saimme tänä vuonna talteen ennätyksellisen määrän mustikkaa ja puolukkaa. Niin hienoa, että pystyimme hyödyntämään luonnon tarjoaman runsaan marjamäärän metsistä. Kunnia kuuluu teille kerääjille. Jaksoitte upeasti ja olitte innostuneita. Ja onneksi marjojen myötä pystyimme tarjoamaan teille kerääjille lisätulomahdollisuutta arkeenne. Yhteistyötä parhaimmillaan. Hillan osalta tämä satokausi jätti sen sijaan toivomisen varaa, emme päässseet harmillisesti tavoitteeseen ja hillan määrä jäi odotettua pienemmäksi tänä vuonna.

Satokausi jätti pohdittavaa paljon. Muuttuvat ja haasteellisemmat sääolosuhteet, korkeat kustannukset kaikille, maailman tilanteen epävakaus, tatin nousun pirstaloituminen ja mahdoton ennakoitavuus, hektiset ja muuttuvat markkinat, vaikean satokauden tuoma stressi ja sen sietokyky. Toisaalta haasteellisena satokautena olisi hyvä myös muistaa ne onnistumiset, koska niitäkin onneksi mahtuu satokauteen.

Siispä kiitos, kiitos, kiitos! Kiitos kaikille satokauden 2024 kerääjille. Oli ilo nähdä teitä ja jakaa tämä erikoinen vuosi kanssanne. Ikävä jää myös kaikkia niitä sienestäjiä, joita emme tänä vuonna nähneet. Olemme toiveikkaita, että ensi vuosi tarjoaisi mahdollisuuden nähdä teitä sitten tämänkin vuoden edestä! Suuret kiitokset työntekijöillemme: jaksoitte ahertaa marjojen parissa ahkerasti ja toivoa kanssamme tatin tuloa. Meillä oli mukana tohinoissa useita uusia työntekijöitä, jotka suoriutuivat hienosti satokaudesta ja toivat iloa joukkoomme. Kiitokset kaikille asiakkaille niin kotimaassa kuin ulkomailla. Pääsimme palvelemaan uusia asiakkaita ja parhaamme teimme palvellaksemme myös pitkäaikaisia tuttuja asiakkaita. Kiitos yhteistyökumppaneille sujuvuudesta tänä satokautena, tästä on hyvä jatkaa ensi satokauteen. Erityiskiitos toimitusjohtajallemme Lorenolle, joka jaksoi ja jaksoi tänä haasteellisena satokautena tehdä kaikkensa, jotta toiminta saadaan pyörimään ja ostot kannateltua läpi koko satokauden. Hänen sitoutumisensa on vertaansa vailla. Kaunis kiitos myös Mammallemme, joka huolehti koko satokauden hyvinvoinnistamme ja oli tärkeä tuki Sotkumassa – niin toimistolla kuin kotonamme.

Arvonta satokaudelle 2024 on myös suoritettu ja voittava numero on julkaistu täällä: Arvonnan voittaja. Tarkastattehan huolellisesti arpanne, sillä niitä jaettiin taas paljon. Voittavan arvan omistajaa pyydämme olemaan meihin yhteydessä: info@dallavalle.fi, puh. 0500 297 811. Onnittelut voittajalle!

Ensi kauteen! Olkoon 2025 toivoa ja inspiraatiota täynnä. Toimintamme siirtyy talvilevolle. Arrivederci!

 

 

Ostopisteet FI
Yksityisyyden hallinta

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.