Ajankohtaista

Haaparouskua löytyy! Ohjeita haaparouskun käsittelyyn ja suolaukseen.

Haaparouskua nousee hyvin Pohjois-Karjalassa! Tiedusteluja onkin tullut paljon käsittelyohjeista ja rouskujen suolaamisesta. Seuraavaksi kootusti ohjeita rouskujen osalta niin tuoreen käsittelyyn kuin suolatun haaparouskun valmistukseen. Kaikki ohjeet löytyvät myös sivuiltamme.

Tuoreen haapa- ja kangasrouskun käsittely:

Haapa- ja kangasrouskut kerätään myyntiin siten, että rouskun lakkiin jää kiinni enintään 1 cm:n pituinen jalka=kanta. Irtonaiset kannat eivät yksinään irrallisina kelpaa myyntituotteiksi. Halkaisijaltaan alle 5 cm:n rouskut voi jättää kokonaisiksi (max. 1 cm:n kantajalan kanssa) (ensimmäinen kuva vasemmalta), sitä suuremmat halkaistaan kahtia pituussuunnassa (keskimmäinen kuva). Kaikista isoimmat rouskut tulee halkaista pituussuunnassa neljään osaan (kolmas kuva vasemmalta). Katkaisemalla kannan noin 1 cm:n päästä lakista saat kätevästi rouskut myös puhdistettua mullasta ja maasta. Siisti rouskut myös muista mahdollisista roskista ja lehdistä. Kerääthän rouskutkin erillisiin keruuastioihin ja ethän käytä muovipussia keräämisessä.

haaparousku

Keitetyn ja suolatun haaparouskun valmistus:

1. Käsittele ja leikkaa haaparouskut tuoreiden haaparouskuohjeiden mukaisesti.
2. Keitä rouskut reilussa vedessä noin reipas 5 minuuttia.
3. Kaada keitinvesi pois.
4. Jäähdytä ja huuhtele rouskut kylmällä vedellä.
5. Lisää suolaliuos (15 % suolavesi= 100g suola/1 L vesi), sekoita ja säilytä rouskut siinä viileässä. Suolaliuosta tulee olla niin, että rouskut peittyvät.
6. Valuta suolavesi pois ennen ostopisteillemme tuloa.

Takaisin