Pohjois-Karjala

Suuret kiitokset Pohjois-Karjala satokaudesta 2018!

Kausi 2018 on saatu kunnialla päätökseen. Sotkumassa päätoimipisteellämme on loppuraivailut jo hyvällä mallilla ja olemme valmiita asettumaan talviteloille. Satokaudesta 2018 jää hyvä mieli. On ollut ilo olla satokaudessa mukana! Alueittain satokausi osoittautui oikein hyväksi: tietyissä paikoissa erinomaiseksi, osassa keskivertokaudeksi ja toisissa paikoissa heikommaksi. Tähän varmasti vaikuttivat kovin paikalliset sateet. Kaiken kaikkiaan satokausi 2018 oli kuitenkin määrällisesti keskiverto - hyvä. Parasta kuitenkin tässä kaudessa oli ainutlaatuisen hyvä laatu herkkutatissa ja muissakin sienissä. Oli upeaa kerätä ja ostaa talteen niin hienoa raaka-ainetta!

Pohjois-Karjalassa te kerääjät ahkeroitte taas upeasti eri sienilajikkeita talteen. Sekä kuusen- että männynherkkutattia tuli hienosti, haaparouskukin innostui nousemaan, kantarellia tuli loppuun asti, mustatorvisientä tuli erittäin hyvin ja suppilovahveroa olisi riittänyt, vaikka kuinka paljon ja pitkään. Lisäksi löysitte lampaankääpää ja typäskääpää oikein hienosti ja moni innostui tämän keräämisestä tänä vuonna selkeästi. Hienoa! Marjojen osalta sen sijaan määrät olivat kovin pieniä ja tänä vuonna selkeästi keskityttiin sieniin ja sienestykseen. Satokausi olikin tänä vuonna kaiken kaikkiaan oikein hyvän pitunen ja sientä nousi koko ajan. Nousut käynnistyivät hieman eri aikaisesti eri alueilla, mutta tietyillä seuduilla tattia nousi hyvällä sykkeellä aina elokuusta syyskuun lopulle asti.

Pohjois-Karjalassa kirkkaina tähtinä tänä vuonna herkkutatin nousun osalta olivat seuraavat alueet: Hammaslahti, Rääkkylä, Liperi, Joensuu, Ilomantsi, Eno. Huonoiksi eivät jääneet toisetkaan alueet, mutta erityisesti näissä ostopisteissä riitti tohinaa ja määrät kasvoivat oikein hyviksi. Parasta oli huomata paljon uusia innokkaita kerääjiä. Erityisesti lapsiperheiden ja nuorten keräysinnostus ilahdutti meitä kovasti tänä vuonna! Upeaa, että jaksatte opettaa lapsia ja lapsenlapsianne ja tutustuttaa heidät sienestyksen ja marjastuksen pariin. 

Pohjois-Karjalassa parasta olette te innokkaat kerääjät! Jaksatte tehdä hienoa työtä, innostua sienestyksestä, olette aktiivisia ja jaatte intohimomme sieniin täysin. Havainnoitte myös upeasti metsätilanteita ennen sesonkia ja infoilette meille havaintojanne. Tämä auttaa meitä valtavasti ja teidän ansiosta tätä kiiretohinaa jaksamme tehdäkin. Suuret kiitokset siis Pohjois-Karjalan kerääjäväki, tärkeät työntekijät sekä aina auttamisvalmiit yhteistyökumppanit. On ollut ilo jakaa tämän satokauden 2018 kokemukset kanssanne ja työskennellä hyvällä sykkeellä läpi kauden! Nyt on aika hengähtää, nauttia syksyn viimeisistä hetkistä ja suunnata katseet talveen. Nähdäänhän taas ensi vuonna. Grazie e arrivederci!

Takaisin