Sienten poimintaohjeet 

Herkkutattien, kantarellien, mustatorvisienten sekä haapa-ja kangasrouskujen kerääminen on helppoa ja yksinkertaista. Varaa poiminta-astiaksi ilmava, hengittävä ja mahdollisesti kannellinen astia. Muovipussi ei sovellu sienestykseen. Punottu kori tai vastaava on paras mahdollinen keruuastia. Varaa lisäksi mukaasi puhdistamista varten harja tai suti sekä terävä veitsi. Moni on todennut puhdistuksen viimeistelyksi myös näppylähanskat oikein käteviksi. Kuljetathan veitsen liikkuessasi korissa tai sille varatussa tupessa.

Herkkutatin poimintaohje:

Löytäessäsi herkkutatin irrota tatti aina kasvualustastaan käsin. Työnnä sormet jalan sivuilta kannan alle saakka ja nosta sieni varovasti maasta. Pieni edestakainen kiertoliike nostovaiheessa auttaa irrottamisessa. Varothan, ettei lakki vahingossa irtoa jalastaan. Käännä tatti kädessäsi siten, että voit veitsellä puhdistaa loput kantaosasta ilman, että multa varisee lakkiosan päälle tai lakin alle pillistöön. Vuole pyörein viilloin kanta puhtaaksi mullasta tatin jalan muotoa mukaillen. Tatit kannattaa puhdistaa heti löytämisen yhteydessä. Näin multa ja hiekka irtoaa niistä parhaiten ja ne säilyvät paremmin myyntiin asti. Metsälle ja sienirihmastolle tekee myös hyvää jättää puhdistusjäämät metsään löytöpaikalle. Voit tarvittaessa viimeistellä puhdistuksen harjaamalla varovasti lakin ja kannan latvaosan. Vesipesu on kiellettyä.

poiminta    vuolu    harja

Kerää löytämäsi tatit varaamaasi keruuastiaan. Vältäthän keräämästä keruuastiaan tatteja liian paksua kerrosta, koska tatit voivat murtua helposti tai vahingoittua. Tyhjennä välillä keruuastia erillisiin säilytysastioihin. Suosittelemme vahvasti varaamaan jokaiselle laatuluokalle (I-, II- ja III-lk) omat säilytysastiat. Näin laatuluokat kärsivät vähiten ja saat toimitettua herkkutatit mahdollisimman muuttumattomina ostopisteelle. 

Herkkutatit tulee säilyttää ennen ostopisteelle vientiä ilmavassa, valolta ja voimakkailta hajuilta suojatussa paikassa. Herkkutatti säilyy parhaiten viileässä ja laatuluokittain jaoteltuna. Katsothan luokitusohjeet täältä. Ohjeistamme mielellämme lisää luokituksesta ostopisteillä. Toimitathan tatit ostopisteisiin keruupäivän aikana. Parhaan satokauden aikana poiminta tulisi suorittaa joka päivä, hitaamman kasvukauden aikana 2-3 päivän välein. Väärin toimittuna tattien laatuluokka voi laskea seuraavaan luokkaan jo 2–3 tunnin kuluessa poiminnasta.

Kantarellien ja mustatorvisienten poimintaohje:

Kantarelli tulee poimia kokonaisena ja sen puhdistaminen mullasta, hiekasta ja roskista kannattaa suorittaa heti maasta poimimisen yhteydessä. Veitsen ohejlla harja tai suti on hyvä apuväline puhdistamiseen. Kerää kantarellit varaamaasi keruuastiaan. Kantarelleissa ei ole erillistä luokitusta. Vesipesu on ehdottomasti kiellettyä. Samat poimintaohjeet pätevät myös mustatorvisieniin.


Haapa- ja kangasrouskujen poimintaohje:

Haapa- ja kangasrouskut kerätään myyntiin siten, että rouskun lakkiin jää kiinni enintään 1 cm:n pituinen jalka=kanta. Irtonaiset kannat eivät yksinään irrallisina kelpaa myyntituotteiksi. Halkaisijaltaan alle 5 cm:n rouskut voi jättää kokonaisiksi (max. 1 cm:n kantajalan kanssa) (ensimmäinen kuva vasemmalta), sitä suuremmat halkaistaan kahtia pituussuunnassa (keskimmäinen kuva). Kaikista isoimmat rouskut tulee halkaista pituussuunnassa neljään osaan (kolmas kuva vasemmalta). Katkaisemalla kannan noin 1 cm:n päästä lakista saat kätevästi rouskut myös puhdistettua mullasta ja maasta. Siisti rouskut myös muista mahdollisista roskista ja lehdistä. Kerääthän rouskutkin erillisiin keruuastioihin ja ethän käytä muovipussia keräämisessä.

Tarkemman videon käsittelystä voit katsoa täältä .

haaparousku

 

Kerääthän vain niitä sieniä, jotka varmuudella tunnistat. Kotikäyttöön kerätessä saat parhaan tuloksen näillä samoilla ohjeilla. Ostopisteiltämme saat lisäopastusta ja tietoa sekä vinkkejä sienten poimintaan liittyen. Ennen ostoa sienet siirretään ostopisteellä niille varattuihin laatikoihin, ne punnitaan ja painon sekä päivän hinnan perusteella saat keräämistäsi tuotteista maksun puhtaana käteen.

Rohkeasti nyt metsään virkistäytymään ja katsastamaan sienipaikat!